Kirjoittaja:Reetta | syyskuu 24, 2009

Tokio Hotel “NOISE”

Kuuntele Tokio Hotelin albumin avausbiisistä pätkä!

Saksalaiset tulevat ! Tokio Hotelilla on nyt uusi albumi, Humanoid, joka julkaistaan 6. lokakuuta – ja kuten kaksoset Bill ja Tom Kaulitz itse kertoivat hiljattain EW’lle, he eivät koskaan odottaneet tämän tasoista menestystä mitä he ovat saavuttaneet kansainvälisesti. (“Me tulimme pienestä kylästä.. Se oli paljon hauskaa ja onnekkaita hetkiä meille, ja olemme todella onnellisia että me saimme mahdollisuuden tähän kaikkeen”.)

Kuuntele päktä kappaleesta “NOISE”, Humanoid-albumilta alapuolelta. (elikkä menkää sivustolle ja sieltä sen pystyy sitten kuunteleen :) ) Ja näe tekeekö se sinut onnelliseksi ja onnekkaaksi.

Hieman taustaa kyseisestä kappaleesta: Tuottaja David Jost kertoo meille:  ”Billillä ja Tomilla oli alkuperäinen idea NOISEa varten. He nauhoittivat yksinkertaisesti ideansa ensin kotistudiossaan Saksassa ja lähettivät ne minulle ja työkumppaneilleni Los Angelesiin. Muutama päivä myöhemmin Bill seisoi mikin edessä meidän vanhassa nauhoitus studiossamme Hampurissa. Me pystyimme näkemään hänet isolta screeniltä LAn studiossamme yhtä aikaa kun me nauhoitimme häntä samalla.”

Bill Kaulitz lisää: “Kaksi viikkoa myöhemmin Tom ja minä otimme lennon LAhan, missä me teimme kappaleen valmiiksi yhdessä. Kun kappale oli tehty Tom oli niin innoissaan! Itse asiassa kappaleesta tuli melkein meidän ensimmäinen singlemme.”

Lähde: http://music-mix.ew.com/2009/09/23/tokio-hotel-new-song-noise/

Kirjoittaja:Reetta | syyskuu 22, 2009

Heips !

Jeeeps, aikaa on kulunut. ja jotain täytyi tehdä. Uuden levyn ilmestymiseen on enää hetki ja täytynee sanoa että alkaa innostus kasvamaan päivä päivältä isommaksi ! Ensi viikon viikonloppuna olisi täällä Helsingissä (jossa myös minä siis nykyään asun) Humanoid bileet, jossa sitten päästäänkin kuulemaan uutta levyä ! Sitä odotellessa tokiohotelblog avaa jälleen sivustonsa täysin uudistuneena, ja toivottavasti entistä parempana. Ainakin uutta intoa parin viikon takainen Elämä lapselle konsertti (josta muuten muistoksi jäi Tomin plektra jonka Tom melkeimpä ojensi minulle ;>) joka oli mitö huikein eturivistä koettuna ! Mutta kärsivällisyyttä toivoen ei kai tässä muuta enää kuin että toivottavasti uudet sivut kelpaavat kunhan ne vain valmistuvat täysin :)

- Reetta

Aiheet