Muutaman päivän ajan oon lukenu eri sivuilta juttua siitä, kuinka TH on menossa vaan Amerikkaan ja unohtaa koko Euroopan. Päätin, että on aika sanoa oma mielipiteeni, joka on hyvin erilainen kun ne, mihin olen nyt törmännyt viime päivien aikana.
Ensin muutamia faktoja: TH tosiaan julkaisi muutaman päivän aikana kaksi uutta päivämäärää amerikkaan, toukokuulle. Euroopan konserttien tilasta ei ole kuulunut mitään.
Siihen, että pojat lähtevät amerikkaan on enään muutama viikko, minkä takia heidän tulee saada liput mahdollisimman nopeasti myyntiin. Euroopan keikat taas alkavat vasta kesäkuun alusta, johon on vielä melkein 2 kuukautta. SEKÄ samat liput käyvät meillä uusittuun konserttiin, joten niiden Euroopan päivämäärien julkaisuun ei periaatteessa ole mitään kiirettä.
Niinkuin monet ehkä ajattelevat, että uusien päivien laittaminen käy noin vaan – ajattelee väärin. Heidän täytyy miettiä tarkaan mihin laittaa minkäkin konsertin, minimoidakseen kulut. Olisihan se aivan järjetöntä, että pojat menee Amerikkaan, jonne lentäminen maksaa tuhansia euroja, olisivat siellä yhden festarikeikan ja kaksi TV esiintymistä ja lentäisivät sitten takaisin Eurooppaan. Ja koska amerikkalaisetkin ovat faneja, pitäisi heidän peruutetut keikat uusia, joten sitten he lentäisivät takaisin Amerikkaan syksymmällä ja kuluja tulisi taas tuhansia euroja. deine lippen Mielestäni on paljon järkevämpää, että he vetävät muutaman keikan samalla Amewrikassa, kun sinne muutenkin menevät ja sen jälkeen sitten veätävät Euroopan keikat.
Loppujen lopuksi kaikki on kiinni rahasta. THn pitää saada elantonsa musiikin kautta. Jos he lyövät läpi edes hetkeksi Amerikoissa, tietää se heille valtavia rahantuloja. Kiertueella olemin ei tule halvaksi…
Ja koska, tosiaan näistä Euroopan keikkojen peruutuksista ei ole mitään varmaa tietoa ***, on aivan turhaa sanoa, että pojat unohtaa vaan meidät ja haluaa Amerikkaan. Osittain tämähän tietysti on tottakin, varmasti he halauavat lähteä amerikkaan mielellään, onhan se harvinainen mahdollisuus Eurooppalaiselle bändille, etenkin saksalaiselle. Ja koska musiikkimaailma on bisnestä ja Amerikasta saa hyvin rahaa, on se tietty luonnollista, että THn johto haluaa heidän esiintyvän Amerikassa.
Sitten tulee seuraavaksi puhe siitä, että he olivat juuri Amerikoissa, mutta euroopassa on monia maita missä he eivät ole olleet. Pitää miettiä ensin Amerikan kokoa, se on valtava. TH esiintyi pienillä klubeilla viimeksi siellä ollessaan, ja monet fanit jäivät ilman lippua. Ja todella monilla ei ollut edes mahdollisuutta matkustaa keikkapaikalle. Hekin ovat yhtä lailla faneja, kuten mekin, joten heille pitäisi antaa myös mahdollisuus nähdä TH livenä :)
Tämä viesti ei siis ole kenellekkään henkilökohtaisesti tarkoitettu, vaan yleisesti en pidä siitä, että sanotaan THn unohtaneen koko euroopan.
*** Live Nation oli viemässä THta kaikkiin näihin maihin (Norja, Ruotsi ja Slovenia), ja on tämän firman päätös pyytää liput takaisin. Itse Tokio Hotelin päästä ei ole ilmeisesti tullut mitään vahvistusta siitä, ettei näihin maihin tulla järjestämään. Live Nation katsoi parhaaksi kerätä liput, koska heille ei ole annettu uutta päivämäärää. Esimerkiksi Sloveniasta oli laitettu mailiin vastaukseksi mm. että “he eivät tiedä tuleeko uutta konserttia, mutta jos tulee, niin uudet liput tulevat siinä tapauksessa uudestan myyntiin. “
Olen osittain samaa mieltä kanssasi, mutta ihmettelen vaan että jos th:n pojilla on niin
kiire Amerikkaan, niin mikseivät ne voi vetää Euroopan kiertuetta ensin alta pois,
kun sekin on vielä kesken?
.. saisivat vaan rauhassa valloittaa sitä Amerikkaansa, kun Euroopan kiertue on ohi.
mä veikkaan, että ne haluaa mennä esiintymään sinne Bamboozle festareille, koska sinne on tulossa niin paljon yleisöä, mikä on hyvä mahdollisuus niille tulla tunnetummaks.. ja samalla ne varmaan sitten päättivät vetää pari muuta peruutettua keikkaa (bild.de kirjoitti 25.4 että kaikkia US konsertteja ei tulla uusimaan, koska Billin ääni sitä ei kestä), jotta heidän ei tarvitsisi uudestaan matkustaa amerikkaan..
se on se raha raha ja raha mikä nykyään ratkaisee musiikkimaailmassa.. täytyy nyt toivoa, että tuon 3.5 olevan keikan jälkeen tulisi jotain tietoa myös näistä euroopan keikoista, niin ei tarvitsisi enään odotella epätietoisuudessa :)
Oon samaa mieltä kanssasi. Hyvä jos menevät ensiksi Amerikkaan ja esiintyvät Bamboozle festareilla ja heittävät pari keikkaa. On ihan hyvä, etteivät kaikkia konsertteja uusi, että Billin ääni kestäisi. Mutta silti mietin, että olikohan ny järkevää lähteä heittää muutamaa keikkaa Amerikkaan jos äänen kuntoutus on vielä kesken? O.ô Toivottavasi Tom sitten muistaa keittää tarpeeksi usein kamomilla-teetä Billille ja huolehtii pikkuveljestä<3
Toivottavasti tulisi pian tietoa,että koska tulevat heittää Eurooppaan keikkoja. Billin terveys on tietty etusijalla, että saisi vaan levätä ja parannella ääntään, ennen pitkää kiertuetta.. Onneks Tom on läsnä 24/7 ja huolehtii Billistä ^^
nii, mieluummin sitä olisi ollut hyvä, että Bill lepäisi vielä koko toukokuun.. Mutta toivotaan nyt että Bill ei rasita ääntänsä liikaa ja malttaa olla esiintymättä jos ääni ei kestä :)